Yli polven saappaat satakunnan kansa homo mobiili

Istui koko päivän penkillä ja suihkutteli kasseihin vettä hymyillen. Näin kaverin myös silakkamarkkinoilla narun vedossa.

Kettu oli hauska, nythän kettu on rauhotunut eikä enää tee "kolttosiaan". Muistaako kukaan sitä mieshenkilöä joka terrorisoi luvulla kävelykadulla ja keskustan alueella. Tuntomerkkejä roteva koko, tapittavat silmät ja arvaamaton luonne. Itsekin muistan muutaman kerran juosseeni kyseistä henkilöä karkuun. Päivysteli usein myös liisantorilla kun alko vielä siinä lähellä oli ja monesti myöskin vain "otti" vanhempien ihmisten laukuista viinapullon ilman sen suurempaa kyselyä.

Asusteli muistaakseni jossainpäin kuukkaria ja tuli myöhemmin uskoon ja ainakin viimenäkemällä tuossa vuosituhannen vaihteessa oli AIVAN eri henkilö. Taisi ainakin tuolloin käydä jonkin seurakunnan tilaisuuksissa Vähälinnankadulla Itselläni on nimi päässyt täysin unohtumaan.

Muistan tuntomerkkeihin sopivan mutta ei hän hirveän roteva ollut. Olisko ollut cm pitkä? Tyyppi hävisi talveksi ja palasi farkuista leikatuissa shortseissa takaisin kevätauringon paistaessa! Jostain luvulta on jäänyt mieleen tupajumiksi sanottu kaveri. Tampereentien tienoilla kerrostalossa asui. Eikös Untamon Baarin pitäjä ollut melko legenda Mäntyluodolla?

Miten kävi ko baarille? Eikö siellä ole vieläkin ns clubi iltoja? Kuka muistaa Fransun Musasta? Eleli siellä ainakin luvulla. Kulki semmosella käsinveivattavalla härvelillä ja ylpeili sillä et on australian-suomalainen Ihan mukava heppu kylläkin. Oli hyvin hienostunut ja hyvätapainen ollessaan selvinpäin.

Huhuttiin, että hän oli entinen hyväosainen ja korkeasti sivistynyt, sodassa upseerina ja sotasankari. Haavoittunut päähän ja ajautui siksi vähän sivuraiteille. Rappiolla ei silti ollut. Kova työmies ja hyvä eläke takasivat kunnon toimeentulon. Asunut pitkään Kaasmarkun kyälässä Ulvilassa. Kenellä on tietoa Franssin koko elinkaaresta? Mies eleli aikoinaan Australiassa tosiaan olisi ollut omaa maatakin tarjolla mutta viina vei miehen.

Muistan kun vietiin joskus sille kaljaa ja se piti lämmittää kattilassa: Alias Lasse Saarinen, joka muistaakseni kuoli oli kyllä yksi kaikkien aikojen legendoista. Elätti itsensä kortinpeluulla lähes koko ikänsä eri korttiringeissä mm Oli suustaan erinomainen, moni kuuluisa lausahdus on alunperin nimenomaan kortti-Lassen alulle panema.

Lasse oli kyllä legenda, mutta elättämisestä vastasi usein vanhempi veli Pena, monien muistama rakentaja. Porissa polliisin joka tunnettiin Mambana, jenkkityyliset asevyöt ja naama kuin petolinnun perse, kuitenkin väänsi missitason tyttären! Sai potkut pollisista ajaessaan kännissä moottoripyörällään!

Jäppinen vielä pyöräilee käsi paketissa,ok kaveri tosta lakaisu jutusta en nyt niin tiedä.. Myöhemmin toimi mm grilliyrittäjänä ja kirppariyrittäjänä. Onks tää se skini Jäppinen? Aivojen nykykoostumus sopis muihinkin skinheadeihin?

Vellu Ketola on porilainen legenda. Nythän hän on tavis siinä missä muutkin ja verottajan näkökulmasta lähes varaton. Muistaako joku piiparin luvulta aina pikku poikain perässä esim. Oltiin Porin Pikatoimistossa ja Jäppinen pääsi ensimmäisen yksinajetun päivän kotiin. Hän parkkeerasi auton teollisuustalon eteen ja minä odotin pakulla kadun toisella puolella. Jäpis juoksi tohkeissaan suoraan auton alle. Eikä muuten näkynyt mitään aivoja.

Minä kevitin kuskin kanssa auton nokkaa ja joku nainen veti jäppisen auton alta pois. Ambulanssimiehet eivät tehneet muuta kuin nostivat miehen paareille ja autoon ja veivät sairaalaan. Muistaa minut vieläkin ja tulee aina juttelemaan. Sika Matti Mäkinen täyttää seuraavaksi 60 vuotta, oltiin kansakoulussa samalla luokalla, ja on nykyisin rikostutkijana poliisissa.

Blommin Miika asuu nykyisin Thaimaassa. Oli viime kesänä torikahvilassa ja juteltiin Toejoen muistoja. Muistaako kukaan sitä herraa joka asui talossa jota kutsuttiin Moskovaksi, ja kiinnostuksen kohteena herralla olivat nuoret pojat ja teatteri. Kovasti olen koittanut herran nimeä muistella, huonoin tuloksin.

Blommin Miikan muistan minäkin Porin ajoilta hyvin. Ja tottakai Ahlaisten Heikin ja Saarisen Lassen. Ryöstely loppui kun judokerhon pikkupojat taivuttelivat Pikin puistoon puskan alle koirienpaskojen joukkoon ja kusivat vielä päälle.

Tämä tapahtui silloin itäpuistossa oli vielä yökerho nimeltään Musta Rudolf. Kyllä Vellu Ketola on ikuisesti legenda vaikka tavallista elämää viettääkin. Antanut upealla urallaan todella sykähdyttäviä hetkiä porilaisille! Piki on kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten juomisen seurauksena. Jos kyseessä on skini Jäppinen, niin ei kai sillä mitään aivoja ikinä ollutkaan!

Lammisen Huugo oli kans näkyvä hahmo vanhan kuorkkunsa kanssa. Taisi asustella Ulvilassa loppuajat. Kotitalonsa puutarha Tampereen pikatien sivussa oli aina tiptop Veikko piti satakunnan ovella yksin jöötä ja silloin asiakkaat tottelivat.

Nykyisin siellä on lauma mustapukuisia "sotureita" joiden pomona oli ainakin joskus sellainen liki kiloinen läskikasa joka otti isoimmat lahjukset.

Ja luuli vielä että kaikki Sohon oppilaat olivat häneen umpilätkässä. Mies jolla kulmakarvatkin olivat pidemmät kuin hipin hiukset.

Jakoi kortonkeja sellaisille asiakkaille jotka eivät antaneet vähintäin kymppiä tyhjästä ulosmennessään hotelli satakunnasta! Voimamies ja kova ryyppäämään, tyyppi jonkalainen ovimikko ei missään tapauksessa saisi olla, ison rahan turvin pääsit sisään seuraavalla kerralla olitpa missä kunnossa hyvänsä.

Hohkuri piti kovan kurin mutta rahan ahneena tyyppinä sopimaton silloiseen työhönsä. Ja iso talo silläkin on Toejoella. Kyllä portsaritkin saisivat selvittää todellisia tulojaan josku verottajalle. Veikko päästi meidät ns. Tätä Hitleriä en tuntenut mutta usein näkyi hallissa ja torilla. Aivan oli Hitlerin näköinen, viikset ja hiukset, myös pukeutui samaan tyyliin kuin esikuvansa.

Ihan normaalin tuntuinen mies mutta jokin nupissa oli vinksallaan kun näin esiintyi. Nuoriso hänelle huuteli ja vittuili;. Täytyisi olla v. Se on hienoa jos hän tuntee omaavansa niin paljon valtaa DD. Varsin iloluontoinen nainen jota myös Lasi-Helmiksi kutsuttiin, hieman oli Helmi viinaan menevä.

Helmillä oli erittäin vahvat silmälasit josta nämä lempinimet; Itku-Liisa oli hänen ystävänsä; Liisan lempinimi tuli siitä kun hän itki melkein aina, ihan kadulla kulkiessaan. Liisa oli hyvä ja reilu ihminen jotenkin vain oli surullinen.

Siihen aikaan ei juuri ollut psyykenhoitona muu kuin viina jota Liisakin otti mielellään; Rauha hänen sielulleen kuten myös Helmin;. Rännillä aikoinaan,helvetin laiha jätkä,jolla siniset huulet. On elossa, hieman hoikenpana ja yhtä viriilinä Samoihin aikoihin Myntteri "vainaa",Tetsi Teve ja olihan porukoissa vielä monta muutakin,mutta nimet unohtuneet vuosien myötä Tiedä montako vielä hengissä Aikaa on jo paljon,pyörivät lähinnä vanhakoivisto,uuskoivisto ym.

Missä päin reposaarta tällänen on tapahtunut? Kyläkuppilan, tarkotatkos sillosta tavernaa? Koskisen Japa tappoi Jaanan. Mustikka kuoli ja Arja on Israelissa. Eiku ei Juna-Jaanaa ku yhe toise Jaana, junailija sekin lie oli Muistaako joku vielä VJ: Ja missä nykyään vaikuttaa???? Yksi ketä liikkui muinoin VJ: Meni naimisiin miehen kanssa. Hieman toistaitoinen kovan elämäntyylinsä vuoksi.

Käyn välillä sielä kylässä ja kovasti arveluttaa miten pitkään jaksaa pumppu tuota touhua. Kova elämäntyyli nyt ei tule lainkaan mieleen häntä seuratessa. Jos rauhallinen avioelämä ja raittius on kovaa elämäntyyliä, niin sitten varmaan onkin tosi kovaa menoa. Vanha aika ei palaa. Ennen oli linnavenkulat ja puliukotkin herrasmiehiä.

Muistaako kukaan Tattoo-Tuijaa, siinä oli hyvännäköinen nainen koko Porissa, kaikki miehet juoksi sen perässä. Mutta sitten taisi mennä naisen elämä alamäkeen ja pahasti.

Äijä oli pitkin nuoruuttaan täysin yliluonnollisen luikurin ilmentymä. Tunsin australian äijän, invamopo-Franssin ja olen nähnyt ukon tositoimessa milloin missäkin. Sillä oli joitain skitsopersoonia, se kävi niiden kanssa keskustelua; persoonat puhuivat molemmat Fransin suulla. Toinen oli kiukutteleva ostettu nainen, ja toinen suoraviivainen komenteleva 'maksava asiakas'.

Veikosta liikkuu niin uskomattomia juttuja, että niiden perusteella Suomisen voisi laittaa takavuosien ykköseksi. Ahlaisten mörkölle ei kannattanut vittuilla.

Muuten heilahti muukin kuin putkan ovi, ja jos hyvin kävi selvisi mustelmilla. Taitaa muuten vieläkin pitää hallussaan poliisien Suomen ennätystä yhdessä työvuorossa ammuttujen laukausten määrässä Tiksa, Piski ja Arselli ovat poismenneet, osanotto. Fiksu ja hiljainen, melkeimpä ujo oli Java! Pelimiehenä loistava, yksi kaikkien aikojen ÄSSÄ!

Mites kaupunkikuvassa vaikuttanyt "Voltti-Simo", Länsi-Porissa "Hemppa" ja pelottava pyöräilijä pipo päässä "Kikkerä"? Kikkerän näin just eilen länsi-porin k-marketis, entises k-hallis. Ei oo kikkerä paljoo muuttunut, mitä nyt tukka harmaantunut.

Mummoja taitavat olla nykyään. Enpä ala nimiä latelee Ryhti Reunanen möykkää vieläkin Eetun aukiolla säännöllisesti samassa puliporukassa. Mies joka huutaa naama edessä mutta tuikkaa takaa moralla selkään.

Melkein tappoi kaverinsakin kerran fileerauspuukolla. Muuten täysin surkea pummi ja koko elämänsä luuseri. Siinä olisi yksi johonkin saareen eristykseen asutettavista. Siitä ei muistaakseni kauaa ole kun näin Hempan tapansa mukaan fillaroimassa Länsi-Porin suunnalla mutta tuo olisi mielenkiintoista tietää että elääkö "Kikkerä" vielä. Sehän asui veljensä kanssa siinä Humalamäessä. Leppäkorven ohi siis Viasvedelle päin.

Melkoinen kaveri varmaan kaikinpuolin Muistaako joku portsareita vaakunasta 90 luvulata. No ei mitaan legendoja mutta hahmoja kylla. Yhtena juppi,fitnessmies "rapi" Suutari.

Taitaa muuten olla Arskan veli. Itse en enaan asu porissa mutta on tosi hienoa lukea naita juttuja. Muistan myös tämän kiekkolegendankin ´hyvin Kerran heitti kaikki baaritiskillä roikkuvat lamput henkiläkunnan puolelle. Oli se rajua äksöniä sillon ku se mies oli viihteellä. Muistan, että tämä kyseinen Rapi jota sanottiin kaverini kanssa "rusina-Raimoksi" kysyi kerran yllättäen meiltä paperit, vaikka oltiin käyty joka viikonloppu..

Ikää meillä kyllä oli, että ei sillä.. Ilmeisesti silloin juuri oli käsketty kysymään kaikilta paprut. Tunnettiin opistolla nimellä läskijuha.

Kouri nuoria oppilaita nimitteli milloin miksikin. Oli niin ällöttävä tapaus että en koskaan koulun jälkeen ole siellä käynyt vaikka Porissa asunkin. Jonkin asteiset automyyjä legendat: Laine ja Livisti ja tietenkin Buppe. Erkki Nikolai on muuten Puppe. Puppe myi joskus jollekin maalaismiehelle Fiat Nuovan sanomalla että se on kirkkoherran rouvan auto eikä sitä koskaan käytetty ruumisautona.

Sillä ajettiin vain aurinkonpaisteessa ja myötätuuleen. Puppe oli myyntimies silloin. Täällä taas joku pilkkuja nussii bupesta tai pupesta. Joskus nuornamiähenä kaverini kertoi, että yksi Steenin Auton myyjä sai asiakkaan ostamaan Mossen missä oli nyrkinmentävä ruostereikä lokarissa, siten että, siinä kuin asiakas kiersi autoa, niin myyjä meni koko ajan "sopivasti" reijän eteen, niettä kaupat tehtiin viimisen päälle..

Seuraavana päivänä asiakas oli soittanut reklamoiden ruostevammasta Hankala lukea kun ei ole viestipuuta. Pyydetään tähän Porin palstalle takaisin viestipuu. Monista noista "Porin pahoista pojista" olisi tullut hyviä urheilijoita. Mies joka keräili pulloja fillarin tarakalla olleeseen puulaatikkoon lätsä päässä. Sai lempinimen koska nenä oli normaalia lyhyempi. Kuoli miljonäärinä vaiks aina ajeli samat vanhat vaatteet päällä samaa vanhaa pyörää!!

VJ tuli sanaharkkaa kahden 16 vuotiaan nassikan kans sai kunnolla turpaansa 12 vuotta sitten käviksellä. Juu, tästä oli juttua juurikin Iltalehdessä, mutta ei ollut nassikoita kaksi vaan kymmenen, kaksi sai kuitenkin vain tuomion, ja elävät lopun elämänsä velkavankeudessa. Kuka oli se iso nenäinen juoppo joka asusteli uudella koivistolla. Muistatteko sellasta äijää kuin Nolvin Kake ,sellanen iso äijä joka käveli vinossa ,aina musta nahkatakki päällä ja teryleenihousut!! Se tais olla näitten kävelykadun hamppien jonkilainen leaderi eli otti niiden viinat ja mottas nokkaan!

Kake ollut uskossa monta vuotta, asuu porkassa.. Kiparin Heikin nuorin poika ajoi ittes prätkällä hengiltä ja seuraavana vuonna kuoli Heikki. On haudattu käppärään sukuhautaan. Piki kuoli jo parikyt vuotta sitten, samoin Mäkipään Tiksan veli- sai puukosta ja lähti sairaalasta liian aikasin, kuoli komplikaatiooon. Zikkeri hukkui Yyteriin jokunen vuosi sitten. Piusa tosiaan sai puukosta juhannuksena pitkälläjärvellä kokemäellä joskus kasikyt luvun lopulla.

Räpsöön Rapi kuoli pari vuotta sitten viinaan. Juna-Jaana on voimissaan ja asuu viel Porissa. Mamba, ex-polliisi on nykyään kiekkoilija Niklas Hagmanin appiukko. Prätkän jämät otti siskonsa kotiinsa. Heikki-isä eli tämäälkeen vielä vuosia. Itte jutellut henkkoht Junajaana oli aika kone silloin joskus, parikin kertaa saanut kyytiä joskus 20 vee sitten. Juna-Jaana on nykyään sairas. Onko juna-jaana pahastikin sairas missä päin nykyään asustelee tuttu pihlavasta. Piusa tapettiin muistaakseni Virroilla Paturissa asusteli luvun alkupuolella myös muistaakseni melkoisia legendoja, vauhtia ja vaaratilanteita riitti.

Paturin kovin jäbä http: Onhan tuon danssaajan heimolaisissa legendaarisia varkaita porissa monta. Nää on loistohemmoja Juna-Jaanan tarina kiinnostaa, tietenkin! Koska vaikkutti, ja missä yleensä? Minkä ikäinen nainen oli "parhaimpina aikoinaan? Oliko oikeasti kaunis ja muodokas? Oliko helppo tapaus lähtemään jokaisen mukaan? Kaunis blondi Oli helppo: Havun Ranssin kuolinilmoitus oli sunnuntain 2. Ranssi oli hyvä ystävä. Nykylegendoihin kuuluu eittämättä Esko "Pitkävyö" Metsämäki.

Ei paljon konkurssit lannista. Oliko kilopultti "pitkävyön" firma joskus luvulla, silloin kun se voimissaan oli?

Oliko se porin ensimmäinen muskeli-SeaRay pachanga saman miehen? Ei ollut, vaan niitten tulevien linnakundien Firma. Se vene oli sen hoikemman "liikemiehen" egon pönkittäjä, jolla se meinas hukuttaa koko perheensä Isojärvellä. Vene oli Sun Runner mitä kyseinen mies toi maahan, ja "tuleva" linnakundi on nykyään menestyvä mönkijöiden. Kaksi heistä jo muilla mailla. Pieni selvennys että Mäkipään Hantta ei kuollut koska lähti sairaalasta, vaan kuoli ihan sinne sairaalaan!

Valitettavasti todella moni porilainen on tutustunut legendaariseen huijariin nimeltä esko Ei ihan suurmies Missä luuraa nykyisin Porin Pyrinnön lentopalloilija ja pomppuihme Ari Mäkitalo joka maajoukkueessakin kävi kokeilemasa suunnilleen vuodelta ?

Mun miälestäni olis vainaa jo Oltiin samalla luokalla koulussa ja oli sama synttäripäivä Porin legendoihin kuuluu myös "monttu" tai näin me kavereiden kanssa ollaan se nimetty Patu jolla on pitempi parta kun joulupukilla ja keräilee tumppeja keskustan roskiksista, "Monttu" nimi tulee siitä että kaverilla on aina monttu auki: P Legendoihin kuuluu myös punanaamapygmi, eli lyhyt punanaamainen ukko. Isäpuoli se aina jauhaa juna-jaanasta ja käärme-arjasta: Puna-Arska, ainoa punainen kokoomuslainen!

Aulis"monttu" on jo edesmennyt R. Tunteeko joku käviksellä kulkevan Pekan tarinaa? Asui ainakin muutama vuosi sitten Kalevanpuistossa, kun itsekin asuin käppärässä. En tiedä asuuko enää siellä. On usein sokoksella kaupassa ja rähisee käviksellä ihmisille, mumisee itsekseen ja liimautuu viattomien ohikulkijoiden kylkeen jupisemaan omia juttujaan. Pukeutuu välillä mitä kummallisimpiin vaatteisiin. Usein joko kipparilakki päässä ja joskus sillä oli joku kultainen takkikin kun törmäsin bepopissa.

Tuli kuule tuo mekastaja vastaan Rauhanpuistossa ja oli pahalla päällä taas, Että elääh kuin Koskelan Akseli. Pyörän oli nostanut selkään, oli kai kumi puhjennut.

Tietääkö kukaan miehestä, joka kulkee pyörätuolilla ja jonka jalat on amputoitu suunnilleen polven kohdalta. Mies ei ole kovin vanha ja menee tosi lujaa tuolillaan.

Mikä on hänen tarinansa? Luuli muutamia vuosia sitten osaavansa lentää kamapäissään kerrostalon katolta,vaan ei osannu Jossain vaiheessa myi kamaa kakaroille ja taitaapa myydä vieläkin.

Äidin ollessa elossa,pyörittivät yhdessä nappikauppaa Jalaton myy pillereita lapsille ja muillekin, pysyy itse kamoissa myymällä Kulkee rullatuolilla keskusta-sampola väliä ja jää aina höpöttämään kaikilli ihmisille. Kerran vanhankoiviston siwassa olessani tämä herra uteli minulta että mitä snäbää kannattaa ostaa?. Samanlailla kun olin kolarissa ja poistun autosta niin siinä se istui ja kysyi: Tietääkö kukaan mihin aulis kuoli?

Siitäkin on huhu liikeellä että olisi siskoltaan perinyt miljoonia ja ryypännyt niin paljon että valtio oli määrännyt edenvalvojan hänen rahoille.

Pyörätuolimies kulkee joskus pienikokoisen miekkosen seurassa jossa toisinaan vielä kolmaskin mies mukana, käviksellä istuskelevat ja juopottelevat jos sää sallii. Tuli takaisin Poriin luvun lopulla erään neitosen kanssa joka oli sille raskaana Joo tämä pieni punainen juoksija on kyllä melkoisen outo tapaus, sai joskus kerran melkoisen sekarin meikäläiselle baarissa kun pidin päälläni jotain vanhaa neuvosto-ajan huumoripaitaa,tosissaan rähjäsi että mikä hiton kommunisti olen ja piti luentoa kommunismin kliseistä.

Puna-Arska suomen punaisin porvari! Ikävä vaan, että kokoomuksen porvarikaverinsa välttelevät Arskan seuraa. Punkkarit ja vasemmistolaisesti ajattelevat ovat aina suhtautuneet Arskaan tasavertaisemmin kuin hänen kokoomuskaverinsa. Jos vähän vanhempia vielä. Muistatteko Väiskin, joka oli Voitto-Pohjolalla tsupparina 5- kymppisenä. Pölli kyniä ja muuta tavaraa, jotka myi halvalla. Vieläkin on pari metallikansiota. Entäs Tontti , Pietniemeltä, tai Tuorsniemestä. Ajoi hevosella mäskiä oluttehtaalta.

Porin linjat kelas miehen ja hevosen yli Tikkulassa. Kuoli muistaakseni hankeen, Pirunpaskassa. Poliisina oli myös Lakritsipiippu. Nummikari oli vapaa-aikanaan valvojana pelihelvetissä, joka toimi vanhan Fennian vieressä olevassa puutalossa. Tunnetaan, jos oli Customi alla. Ja olit Ruottissa Hudiksvallin öljynjalostamon ketjussa, tai ainakin sielläpäin.

Äijä joka käyskenteli maauimalassa. Tunnistu siitä, että kaverilla oli alahuuli rullalla ja ympärillä pyöri pikkupoikia. Joo tämä rullahuuli sai käsittääkseni joitain vuosia sitten tuomionkin pikkupoikien hyväksikäytöstä, oisko ollut joku eero niminen ja jalkapallovalmentaja tai jotain sellasta. Ihmettelin aina sitä muksulaumaa mikä sillä oli mukana mutta ehkäpä joitain pallovalmennettavia en tiedä.

Muistaako kukaan miestä,joka myi postikortteja. Pelottavan näköinen mies,alahuuli roikkui pahasti,alahampaat näkyi. Varsinkin naiset väisti hänet kaukaa. Kauppasi kerran Pori-Tampere junassa niitä kortteja. Meni erään nuoren tytön viereen myymään. Silloin tätä tyttöä vietiin. Taisi mennä vallan eri vaunuun,pelästyi niin paljon.

Jotai ketjuja aina enempi kaulassa puhui epäselvästi ja aina joo muksulauma pyöri ympärillä. Tämä mies oli Paavo. Kuoli Pihlavassa kun jäi roska-auton alle. Tietääkseni juna-Jaana ei ole kuollut.

Kaksi sen entistä miestä kylläkin. Asui vielä luvulla Impolassa Rajalantiellä. Sit vissiin pimahti päässä jotenkin. Kuka se heebo on joka ajelee länsiporissa kolmipyöräisellä ja siltä puuttuu nenä kokonaan? Kuulemma joskus yrittänyt tappaa itseään ja oli sitten epäonnistunut - tuloksena ampumisesta lähti nenä. Yön ex-rumpali Lehtirannan Veikon veli. Yritti tappaa itsensä haulikolla. Omat lapset istuivat autossa kun äijä ampui itseään konepellillä istuen.

Ei lähtenyt henki, mutta leuka ja nenä lähti. Mitähän traumoja lapsille on jäänyt moisesta. Oon ymmärtänyt että Eru ois kuollut? Onko tullut uusia junia tai panoja kartalle. Hoka-hoka,Keesi Moilanen,Patse, Nämäkin taivaassa ja kovia olivat..

Niemen Jere on ollut jo monta vuotta haudassa. Kova mut hyvä tyyppi oli. Samaa ei voi sanoa sen paskahousukaverista Peetusta! Suurin paskanpuhuja mitä Porissa on nähty. Kun tuo Porin Matti mainittiin niin pitää sitten mainita myös hänen nuori kaverinsa Pikku-Jussi. Pikku-Jussi oli pieni ja laiha kaveri, joka oli koditon nuori ja hänellä oli sininen irokeesin tapainen tukka ja takki oli täynnä erilaista tekstiä mm. Sellainen tapaus, että suu jäi vähän auki, kun hänet näki.

Jussi oli vähän sellainen kaikkien kaveri ja tunsi hyvin vanhempia linnavenkuloita. Yksi oli Porin Matti. Aikoinaan keskustassa laahusti hyvin omituinen nainen, jolla vaatteet täynnä myöskin outoa tekstiä ja istui usein Be-Popin tai sitten entisen Bene-Benen edustalla 'itsemurha-kandidaatti' kyltti kaulassaan lyhyessä tukassa missä oli välillä talkkia ja silmämeikit levinneet yms..

Jussi liikkui myös tämän oudon naisen kanssa. Elettiin siis vuosia vuoteen Olin siihen aIkaan mm. Saappaan ja teetupa-bussitoiminnassa ja näin Jussia jatkuvasti muutaman vuoden ajan. Auttaa yritettiin, mutta väitti olevansa Saatanan lapsi ja omaavansa yliluonnollisia kykyjä ja sähisi kuin todella riivattu jos häntä yritti koskettaa. Jussi liikkui huomiotaherättävän näköisenä pitkin keskustaa päivittäin silmät lasittuneina ja eli varastamalla ja pummaamalla.

Jussi oli torilla tuttu näky joka kauniisti pyysi aina rahaa ruokaan, muttei suostunut ottamaan koskaan muuta apua vastaan. Jussia näki rännillä myös ja oli sellainen kaikkien kaveri ja tietysti aina pummaamassa 'yhtä' röökiä mikä tarkoitti lopulta puolta askia ja rahaa 'ruokaan'.

Rattiksessa hän kävi juomassa tuoppien pohjia ja pummaamassa kaljaa. Jutut olivat lennokkaita ja aika paljon niissä oli ufo-kontakteista yms.

Jotkut uskovaiset väittivät Pikku-Jussin olevan riivattu, jotkut narkkari, mutta kuulemma skitsofrenia päihteet oli se totuus. Jussihan joutui joksikin aikaa lukkojen taakse, josta Porin Matti hänet 'onki'.

Tämä outo Jussihan oli Porin Matin läheinen kaveri ja kaikenlaista juttua on liikkunut. Töissä vain muisteltiin tänään vanhoja hyviä aikoja ja näitä porilaisia speciaali-tapauksia. Kuulemma Jussi sairastui nuorena skitsofreniaan. Muistan vaan, kun hän kertoi nojatuolin imaisseen hänet uumeniinsa ja joutuneen toiseen maailmaan ja ufon ilmestyneen yöllä hänen kävellessään Porkkaan päin.

Porin Matti tosiaan on kuollut ja rauha hänen sielulleen. Oudosta jauhotukkanaisesta en ole nähnyt jälkeäkään vaikka häntä näki usein luvun lopulla ja luvun alussa. Välillä oli 'maailmannainen' kyltti kaulassaan ja kerran oli korvalehdistä repäisty korut läpi. Ei siihen naiseen kontaktia saanut paitsi Jussi kait sitten sai, kun omasi näitä 'supervoimia'. Jussia näkee välillä liikkuvan mustissaan ja viime vuonna rännitapahtumassa näin hänet vahvasti päihtyneenä, mutta kielsi olevansa Jussi.

Oli silti ilahtunut minut nähdessään, mutta oli kuulemma joku muu.. Kuulemma vaihtanut virallisesti nimensä. Jotku väittää ettei hänen oikea nimensä edes ollut Jussi.

Nämä olivat näitä surullisempia tapauksia. Mitäs muita outoja tapauksia muistatte kaikella kunnioituksella? Juu siis tää jalaton pyörätuolimies, nimeltäns Tomppa, ei suinkaan hypänny talon katolta luullessaan olevans supermies tms. Yritti vaan puhdasta itsemurhaa hypätessään kalliolta mistä huhun mukaan kukaan muu hypätessään ei oo selvinny hengis. Nyt siitä kalliolta joka muistaakseni oli jossai meriporis päi? Nykyää Tomppa asustelee Viikkaris. Ja sit tää keskustas liikkuva pieni punane puuskuttava mies.

En ol iha varma häne nimestää, mut on sitä ainaki kutsuttu Ambulanssi-Arskaks. Kerra ku isukki oli jossai buffetis lounaal, ni tää Arska oli jonos häne edellää. Ruokaa ottaessaa sen pääst tippu siihe ruokaa jotai pienii valkosii ''hiukkasii'', luultavasti nahkaa. Jäi faijalt ruoka sit syömät. Kukas muute se herra mahtaa ol, ketä juoksee ain ympäri keskustaa ees taas sellaset kakkulat päässää? Sellane tukevahko, joku v, puolpitkä ruskee fleda, ja ylees jotku siniset verkkapökät jalas.

Jotenki creepy ja vähä pedarinki olone ukkeli. Liekö hilsettä tai jotain silsaa ne hiukkaset. Jäis multakin syömätt, puoleks vuodeks Punaisen juoksijan etunimi on oikeasti Ari. Joo arska on ikuinen kokoomus nuori. Porin perusturva on pian suurta legendaa.

Tämä ketju oli täynnä mielenkiintoista luetttavaa, tuttuja nimiä ja henkilöitäkin vilisi. Mulla ei ole mitään uutta kerrottavaa tällä hetkellä ketjuun.

Onko Kataviston Esa vielä hengissä!! Sanottiin kieli-espiksi ,oli lapsuuden tuttuja Impolan kulmilta! Taisi olla esa katajisto. Ei oo kans tietoo siitä tyypistä, enkä ole aikoihin enää porissa asunut Ei muuta kuin yksi ja ainut Neuman. Mikä saatanan legenda se juåppå muka on??? Ritu on in 1.

Elääkö Ratto-Riitta joka majaili City-Pubissa aikoinaan? Eräs Auervaaran jälkeläinen on Porista ja liihottaa nykyään Ruottissa.. Mitä kuuluu sil töpselinokalle, olisko ollu nimeltään Jaana, oli ainakin jossain vaihees Mäkipään hanta kans ja siin Pohjoispuisto baaris vakikamaa? Eikö se ollu pihlava Pimeän puolella -sarjan toimittajana jouduin lukemaan outoja kirjoja ja katsomaan vanhoja filmejä.

Tuli paikattua aukkoja yleissivistyksessä. Katsoin vihdoin kokonaan Peter von Baghin elokuvan Kreivi. Ei ehkä elämää suurempi, mutta tavallista kotimaista erikoisempi elokuva ehdottomasti. Tavallisen matti virtasen on nimittäin aika vaikea uskoa, että fiksut suomalaiset naiset voivat olla niin heikkoja että lankeavat ilmiselvän huijarin edessä avaamaan kukkaronsa ja muutakin.

Tämän nyky Auervaaran kertomus nuoruudesta ja nuoresta aikuisesta, on riipaiseva; häntä kohdeltiin ilmeisen epäreilusti. Herra X sai vastata kaikkien rötöksistä talousrikollisten bulvaani. Rangaistukset ovat olleet kovia vaikka mies on niihin syytön,tietämätön mihin nimensä laittoi.

Omasta mielestään tämä nyky Auervaara lankesi siis rikosten polulle siksi, että ympäristö pakotti. Hän ei täysin kiistä omia konnamaisia taipumuksiaan, mutta sysää teoistaan osan vastuuta myös uhreilleen, huijaamilleen naisille, jotka ikään kuin halusivatkin päästä eroon rahoistaan. Mutta hän teki heille, myös töitä ja palveluksia. Vaikka naiset ovat valehdelleet jälkeenpäin kaiken. Naisilla oli kuitenkin Herra x. Herra x sai vankilaan pehmeitä paketteja.

Tämä on kuulemma fakta, jonka myös vankilaviranomaiset ovat vahvistaneet. Eli hän ei ollut, täysin paantunut. Eräs nainen kertoi Herra x olleen mahtava rakastaja. Piti saada luotettavampia todistajia, taustatyön aikana suuri osa energiasta ,kohdistuikin tähän naissankariin Herra x.

Halusin hänet mukaan kertomaan siitä miten naisia käsitellään. Ei tullut mieleen ketään muuta, jolla olisi omakohtaista kokemusta naisten huijaamisesta siinä mittakaavassa johon mihin herra x,on syyllistynyt. Oskari ja Ylermi ovat kuoripoikia hänen rinnallaan. Mutta hän on kadoksissa viranomaisilta,niin kuin lehdistöltäkin.

Herra x on ilmeisesti naapuri valtiossamme, täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Ei hän tietenkään ole innokas osallistumaan hankkeeseen. Julkisuus ei ilmeisemmin houkuttele.

Ankea lapsuus, koulukiusattu, karkaamisia, yhteydet Ruotsiin, kiihkeä toivo jostakin paremmasta. Oskarilla ja Ylermillä oli myös samat toiveet ja tavoitteet. Kaikki kolme ovat huijanneet naisia, jääneet kiinni ja saaneet rangaistuksia. Yksi suuri ero miehillä kuitenkin oli.

Auervaara ei koskaan pystynyt lopettamaan rikollista toimintaansa, mutta Lindgren pystyi. Hän lähti Ruotsiin luvun puolivälissä, meni naimisiin, ja on elättänyt itsensä taiteilijana: Entä mikä on Herra x. Kukaan herroista ei ole ollut väkivaltainen,naisia kohtaan. Kaikki kolme ovat hurmanneet omalla hioutulla tyylillään. Vaikkakin huijareita niin herrasmiehiä. Kannattaa tehdä vähän taustatyötä ,jos oikeasti on kiinnostunut jostai ihmisestä. Koskahan tulee Herra x. Menikö porin matti naimisiin.

Sitten siitä olisi voinut tulla marin potti. Jos on siis säällinen mies. Miksei lainkaan ja luvulla syntyneitä "legendoja"? Henkilökohtaisesti en tunnista montaakaan täällä mainittua, kun en joko ollut syntynyt heidän täällä vaikuttaessaan tai sitten olin ihan skidi. Mikäs se on se pieni mies jolla naama ihan tulipunanen ja sen askellaji on yleensä juoksu..?

Viipottaa menemää ihan ku sydärin olis saamas ja mumisee vähän jotain? Ja toinen on semmonen äijä jolla talvisin kävelysauvat, ihan ku hakkais 'jäätä' ja koittaa että kestääkö.. Huitoo autoilijoille ja mumisee kans jotain. Sanoi mulle kerran että 'kuollaan kaikki' ku kävelin ohi: Vuosikymmeniä myöhemmin isäni saavutus koitui suvussamme menestykseksi, kun tyttäreni Eeva sai kutsun maailmanmestarien pelkokertoimeen Argentiinaan, jossa pääpalkintona oli 10 euroa.

Valmentajaroolini vuoksi jouduin evästämään häntä matkalle. Sanoin, että mitään sellaista, missä on vaara loukkaantua, sinun ei ole lupa tehdä.

Totesimme yhdessä, että yksi laji, joka ehkä ratkaisee loppukilpailuun pääsyn, on syöminen. Sanoin, että siinä kisassa suvullamme on niin vahva perinne, että siinä emme häviä.

Eeva kertoi muistavansa taatan uroteon ja sanoi vakuuttuneensa siitä, että kyky syödä tehokkaasti on suvussa periytynyt. Sanoin, että jos kaikki menee suunnitellulla tavalla, niin sinä ja Ahosen Janne päädytte vastakkain finaalissa.

Ja olipa finaalitehtävä mikä hyvänsä, niin siinä sinä kyllä häviät. Janne on kaveri, joka ei anna periksi. Jouluaattoaamuna matkalla Tyrväälle. Minulta on kysytty, mikä on seuraava suuri projektisi sen jälkeen, kun nuori polvi ottaa vastuun saappaanheiton maailmanvalloituksesta. Aion kirjoittaa enemmän, vaihtelevista aiheista. Tunnen saappaanheiton sielunelämän, verenkierron ja sykkeen sekä siihen sisältyvän inhimillisen draaman ehkä maailmassa parhaiten. Se on kansainvälisesti myyntikelpoinen vaellustarina mutta jotta se kantaa, se kannattaa tarjoilla englannin kielellä ja vasta kääntää suomeksi.

Rakkaudesta suomenkieleen aion kirjoittaa lisää kotiseutuni historiallisia tarinoita työnimellä Satakunnan Villi Länsi. Suvustani ja muista vanhan Satakunnan asukkaista, metsän asuttajista ja kesyttäjistä ne kertovat. On ne sen verran erikoisia juttuja, että kai niistä muutama Hollywoodissa filmataan, ellei sitten aidossa ympäristössä noin 15 kilometriä Kokemäenjoesta mutkan kohdalta koilliseen.

Vaikkei elokuvattaisikaan, ehkä niistä syntyy lukukelpoisia kokoelmia hieman Sakari Topeliuksen Talvi-illan tarinoiden tapaan. Aito Kiikoisten mies Peltomaan Henry oli se kaveri, joka sai houkuteltua minut saappaanheittoon mukaan nähdyin seurauksin.

Jos jollekin halutaan jakaa saappaanheiton uranuurtajapalkinto, niin ehkä se hänelle kuuluu. Henry oli sen verran fiksu, että ymmärsi jättää heittourheilun jo parikymmentä vuotta sitten.

Hän ryhtyi keräämään paikallisia tarinoita. Henry videoi vanhojen ihmisten muisteluja ja ottaa talteen valokuvia. Saaliinsa hän tallettaa digitoituna kassakaappiin. En kovin hyvin tunne aarteen sisältöä. Olen saanut vain makupaloja. Kun noin viisi vuotta sitten kävin kylässä, taltioituna oli muun muassa 30 valokuvaa. Parantuneen tekniikan ansiosta niitä on nyt todennäköisesti tallella valtavasti enemmän. Voidaan puhua oman aikamme Lönrotista.

Kun jokin aika sitten keskustelimme, Henry kertoi hankkineensa metallinpaljastimen ja luotaavansa suomalaisten historiaa pintaa syvemmältä tekemällä muinaishistoriallisia kaivauksia Sallassa, josta Henryn vaimo on kotoisin. Minua ja Henryä yhdistää jonkinmoinen uudisraivaajahenki. Se taitaa olla molemmilla satakuntalaista sukuperintöä. Muuten olemme aivan erilaisia persoonia.

Siinä missä Henry on keräilijöiden aatelia, olen minä tarinankertoja. Eräänlaisena höpötanelina olen palloillut pikkupojasta lähtien. Kirjoituksista ja valokuvista olen saanut elantoni. Olen myös soittanut kitaraa ja laulanut, mutta siitä ei minulle ole maksettu, tuskin koskaan edes luonnossa. Toisin oli isoisäni Isonkorven Matin serkulla, Satakunnan kuuluisimmalla pilkkalaulujen tekijällä Syrjälän Villellä. Höpötaneli on hänen keksimänsä nimitys omasta itsestään. Mutta palaan tuohon etevään humoristiin ja humanistiin myöhemmin.

Hyvä tarina vaatii joskus hieman kenttätyötä. Tarina ei ole minkään arvoinen, jos se ei ole syvärakenteeltaan tosi. Sukuni vaiheisiin perehtymisen ja kotiseutuni historian tutkimuksen aloitin noin viisi vuotta sitten. Ehkä muistatte, innokkaana paikallishistorian löytöretkeilijänä aloin tarinoida heti, koska blogin kirjoittaminen oli minulle tapa tehdä muistiinpanoja, taltioida omia muistojani ja tutkimaani.

Vaikka Villin Satakunnan ensimmäiset tarinat saavat poskilleni häpeän punan, sisältyi niihin nerokkuuttakin. Mielestäni juttu kauvattalaisesta keenistä oli melko hauska ja avasi näkökulman kauvattalaisuuden ytimeen, huomattavan kehittyneeseen ruumiinosaan.

Olin aikaani edellä, sillä paikallisesta perimästä on viimeisen vuoden aikana tullut geenitutkijoiden lempiaihe. Kauvattalainen keeni oli pakina, jossa tallentuu kauvatsalaista, tarkemmin sanottuna jalonjalaista puhetapaa. Jalonojalaista on harvemmin muistiin merkitty. Äitini on kotoisin sieltä. Anttien ja Mattien nimiperinteessä vaivaa aloittelijalle anteeksi annettava tiedon puute, joka korjautui seurakuntien arkistoja kaivamalla. Blogikirjoitus oli siis mitä asiantuntemattomin mutta kannusti tutkimaan eri sukujani lisää.

Työssä auttoi serkkuni, joka on Sastamalan sukututkijoiden puheenjohtaja sekä eräs tyrvääläisten sukujen tutkijatar, joka paljastui etäiseksi sukulaistytöksi. Oman suvun historian tuntemus on ihmiselle muuta omaisuutta arvokkaampaa, koska sukuperimä vaikuttaa ratkaisevasti elämään. Mitä paremmin sukunsa historian tuntee, sitä enemmän geenejään voi käyttää hyväksi, koska voi valita, mitä sukunsa ominaisuutta milloinkin hyödyntää.

Ihminen ei ole ajopuu. Ehkä minäkin eläkepäivinä hankin mammonani pilkkalaulujen esittäjänä. Kylä mää voin semmottia tehrä ko mää oon nin söpö! Tarina Hissun Kissun on miltei elokuvan synopsis, mutta sitä vaivaa paha kansalaissodan vaiheisiin liittyvä asiavirhe: Kiikan punakaarti nimittäin soti siellä.

Tarina kehittyy varmasti vielä, koska hengissä on henkilöitä, joilla on lisätietoa kerrottavana tuosta lannistumattomasta satakuntalaisesta punasissistä. Muistelma Ensi kertaa naisissa , jossa isosetäni Iisakin kanssa seikkailimme Kiikoisissa, on luonnollisesti kestävällä tavalla tosi.

Isonkorven Iisakki on paikallissankarin mitat saanut omalakinen sissi, joten häneen joudun palaamaan ehkä useamman kerran ainakin tarinan sivuhenkilönä.

Jotain kerrottavaa minulla myös on Lanteen Iisakista, Iisakin ja Matin enosta, joka oli ainakin nuoruudessaan hurja mies ja ehkä Iisakin esikuva.

Tulen antaneeksi tulevaisuudestani sellaisia lupauksia, että  vaimo epäilee, pystynkö niitä täyttämään. Mutta eikö se ole niin, että nykytalous toimii odotusarvoilla?

Siispä odottamaan ja punnertamaan tarinoilla Suomi nousuun! Isonkorven nykyisen talon rakennutti Isonkorven Iisakki Elettiin vuotta , kun taatani isä Isonkorven Antti vaelsi kirveineen ja vaimoineen Vanhan Satakunnan korpeen niin syvälle, että jos hän olisi pitemmälle mennyt, hän olisi alkanut vaeltaa korvesta pois ja 15 kilometrin päässä Kiikanojalla hän olisi tullut metsästä ihmisten ilmoille.

Hallahöyryjä tunkevan Mäntysuon laitaan Antti alkoi pystyttää riihtä, jonka lujia hirsikertoja oli vielä jäljellä lapsuudessani. Polttelin niitä luvun lopulla Isonkorven saunan pesässä. Antti ei ollut mikä tahansa mies, vaan asuttajasukua, jolle metsän valtaus oli verissä.

Hänen isänsä kolmen torpan Mattina tunnettu Perähuhdan Matti oli samoihin aikoihin sytyttelemässä kaskea ja tekemässä elämänsä viimeiseksi jäänyttä valtausta lähes yhtä syvällä korvessa kuin poikansakin.

Isonkorven perustamisesta ei mennyt vuottakaan, kun uudessa riihessä saunovalle Antille ja hänen vaimolleen Tuohiniemen Esterille syntyi esikoinen, joka sai nimekseen Josefiina, kahdesta Isonkorven Viinusta ensimmäinen, ja vajaan vuoden päästä siitä syntyi poika Antti Eevertti.

Se oli alku tarinoille, jotka paikkakunnalla tunnetaan tavaramerkillä Hullut Isonkorven veljekset, vaikka pitää muistaa, että tuohon paljon puhetta aiheuttaneeseen joukkoon kuului suurimman osan ajasta yksi tyttö.

Useita kilometrejä pitkä Isonkorven tie rakennettiin , jotta pääsisin oppikouluun. Hiekka tiehen otettiin Isonkorven pellosta. Mummuni Palmin Senjan sylissä keinutuolissa saaliin kiedottuna noin viisivuotiaana kuulin ensi kertaa tarinan Isonkorven susipojasta, joka oli yksi veljeksistä.

Ehdin susipojan välillä unohtaa, koska sukuni tositarinoiden aarteisto on mitä rikkain, ja meillä nuoremmillakin suvun jäsenillä on taipumusta ajautua tai joutua mitä kummallisempien puheenaiheiden päähenkilöksi. Susipoikatarina alkoi vaivata mieltäni sen jälkeen, kun se kymmenkunta vuotta sitten tuli vastaani metsän toiselta puolen, Kiikoisten Tyynistönmaasta, tarina-aineistoja keräävän Peltomaan Henryn kertomana.

Sekä mummuni että tyynistönmaalaisten kertomuksessa susiemo ottaa pennukseen  alle kymmenvuotiaan Isonkorven pojan tämän käydessä riihen nurkalla kusella. Liekö susi menettänyt oman lapsensa. Joka tapauksessa hellä susi kasvattaa ja jopa ruokkii pojan, opettaa hänelle susien tavat ja pojasta tulee lauman jäsen. Poika pysyy tukevasti kaksijalkaisena ihmisenä ja hän puhuu selvää Kaakkimaan kieltä.

Susipojan kavereita ovat metsästäjät, koska koira on tarpeeton: Jotkut pelkäävät poikaa, koska tämä ulvoo öisin ja sudet vastaavat kuorossa. Hänen väitetään seurustelevan susien kanssa. Muuten hän tyytyväisenä asuu omassa asunnossaan ja tekee monenlaisia töitä. Kansantarinat vaeltavat kymmeniä vuosia, parhaat vuosisatoja. Niiden alkuperä on joskus arkistoista jäljitettävissä. Arkistoja penkoneena minua on hämmästyttänyt, miten jopa parisataa vuotta vanha tarina on osoittautunut kansan suussa kulkeneena viimeistä faktaa myöten todeksi.

Satakunnan metsäseudulla ei loppujen lopuksi paljoa satuiltu, saati valehdeltu. Siihen ei ollut varaa, koska elämän jatkuminen riippui tosiasioiden tarkasta havainnoinnista, täsmällisestä viestinnästä ja muistamisesta.

Elämä ja kuolema korvessa oli sananmukaisesti koko ajan veitsenterällä. Kansalla oli omat muistimetodinsa aikana, jolloin nettikalenteria ei tunnettu. Kertomus susipojasta minua oudosti viehätti.

Jos se on totta, olen suden sukua. Ainakin isosetäni oli puoliksi susi. Perimysasioissa kai nykyään myös adoptiot lasketaan. Salin hyllyssä on kuva vuonna Isossakorvessa syntyneestä sedästäni  Ernestistä. Rajavartija Ernesti kuoli lokakuussa Petsamon Suonikylässä käydyssä taistelussa, jossa kaatui 53 vastustajaa ja kaksi suomalaista, toinen Ernesti ja toinen Rajavartijakomppanian alikersantti Lähteenä kirja Luton miehet.

Aina tiukasti tosiasioissa pitäytyvä mummu kertoi ehkä susipojan nimen, mutta en sitä muista. Aloin siis selvittää susipoikatarinan syntyä ja sitä, kuka on se veljes, johon tarina liitetään. Kusipaikka riihen nurkalla antoi hyvän vihjeen. Isonkorven väki asui riihessä siihen asti, kunnes talo valmistui. Susipojan täytyi olla siis yksi varhaisista veljeksistä.

Veljeksiä oli lopulta yksitoista kahdesta eri äidistä ja lisäksi kaksi tyttöä, jotka molemmat olivat Viinuja. Kaikkien elämäntarinat tunnen pääpiirteittäin, koska heistä on merkintöjä kirkonkirjoissa, mutta papin papereissa ei ole mainintaa susipojasta.

Kun Isonkorven Antti luvun alkupolella loi omaa isokorpilaista imperiumiaan, elettiin ankaria aikoja, vuodesta vuoteen jatkuvaa nälkävuotta, joka huipentui pahimmilleen vuonna Ruoka oli hankittava omin neuvoin metsästä. Syötiin linnunmunia, kaloja, riistaa, marjoja, juotiin koivunmahlaa ja kaikkea ison korven tarjoilemaa herkkua.

Ruokavaliota voisi kutsua luolamiehen dieetiksi. Jos omat neuvot eivät riittäneet, jos metsän anti ei maistunut, asujan armahti kuolema.

Sellaisen selviytymistaistelun voittaja oli hyvien aikojen palattua todella neuvokas ja vahva persoona. Antti Eevertin ja Viinun jälkeen syntyi Sakari vuonna , Kustaa vuonna ja Aleksanteri vuonna Viinu kuoli kulkutautiin nälän heikentämänä jo vuonna ja Sakari, Kustaa ja Aleksanteri vuonna Jäljelle riiheen jäivät Isonkorven Antti vaimonsa kanssa ja pojista sitkein, Antti Eevertti. Uusia lapsia syntyi tilalle vähitellen: Vuonna oli Antin vaimon Esterin vuoro kuolla. Emäntä talossa pitää olla.

Viisikymppinen Antti nai itseään kaksikymmentä vuotta nuoremman piian, Lanteen Hetan, ja Isonkorven poikien kakkossarja pääsi vauhtiin. Vuonna syntyneestä Iisakista tuli Isonkorven isäntä. Vuonna päivän valon nähnyt Kalle, vuoden Oskari ja vuoden tulokas Akseli lähtivät aikanaan Amerikkaan, jossa Akseli hankki itselleen huomattavan omaisuuden, josta riitti Suomeenkin dollareita perinnöiksi asti.

Vuoden lapsi Jooseppi hukkui Syväjärveen. Isonkorven veljessarjan täydensi veljeksistä nuorimmainen, isoisäni Matti, josta tuli naapuritalon Palmin isäntä. Poikien syntymähistoria kertoo vastauksen siihen, kuka oli Isonkorven susipoika. Ainoa mahdollisuus on Antti Eevertti, joka asui riihessä ja kävi kusella riihen nurkalla. Nuoremmat asuivat jo talossa ja kusivat talon rappusilta tai sisällä kusiämpäriin. Jos vuotta, jolloin Antti Eevertti alkoi seurustella susien kanssa pitäisi veikata, niin oma intuitioni sanoo, että se on luvun nälkäisin vuosi Silloin hirvieläimet oli saalistettu vähiin ja susillakin oli nälkä.

Susi on koiraeläin ja vaikka siitä puhutaan paljon pahaa, oma kokemukseni kesystä sudesta on, että mieluummin susi on ihmisen ystävä, jopa uskollinen ystävä, kuin vihollinen. Jos pystyt auttamaan sutta, niin susi auttaa sinua ja nuolee jopa haavasi ja jakaa aterian kanssasi, mikäli se aidosti pitää sinusta. Kertomus Isonkorven susipojasta on tarina yhtä paljon sudesta kuin ihmisestä. Poikkeuksellisena aikana kaksi nälkäistä oppivat tekemään yhteistyötä ja sen ansiosta he olivat isossa nälkäisessä metsässä selviytyjiä.

Ainoana Isonkorven silloisesta sisarussarjasta Antti Eevertti jäi henkiin, yhtenä neuvokkaana jäsenenä metsästävää susilaumaa. Toisaalta rippikirjasta käy ilmi, että Antti on lukutaitoinen ja osaa ilmeisesti kirjoittaa. Hänellä maksetaan Poussan maatilalta palkkaa, toisin kuin taksvärkin tekijöille. Papin arvio susipojan sieluntilasta ei ole kumma. Ei  säyseässä puuroyhteiskunnassa ole ylevää, että mies syö raakaa lihaa ja ulvoo susien kanssa öisin.

Mutta ilmeistä on, että korvessa susipoika on kovempi jätkä kuin pappi. Paistit kääritään märkään leivinpaperiin ja folioon. Märkään sanomalehteen käärityt paistipaketit lasketaan hautaan puolen päivän jälkeen. Paistit peitetään hiekalla ja päälle kaadetaan kuumat hiilet. Paistien kypsymistä odotellessa urheillaan, saunotaan ja uidaan. Myös Kokemäen kisojen suoraa lähetystä seurataan. Reilu kymmenen kiloa hautakypsennettyä lihaa katoaa parempiin suihin.

Seinät vahvistettiin kiuaskivillä, joiden päälle lapioitiin savea. Ensimmäisellä haudankaivajalla oli uusiseelantilaiset heittovälineet jalassa, naisten virallista kokoa. Hauta kaivettiin vaimon laskemien mittojen mukaan, jonka jälkeen hän hyväksyi työn. Myöhemmin illalla, tehtyään tarkistuslaskelmia ja edelleen mittailtuaan hän muutti mieltään ja päätti laajentaa hautaa.

Itse epäilin ja kyselin, että riittääkö varmasti syvyys. Vaimo vakuutti mittatuloksiin vedoten, että se riittäisi. Vakuutus ei täysin hälventänyt epäilyäni. Meitä oli vannottamalla kielletty ryhtymästä lisätoimiin. Koska vauhtiin oli päästy, emme täysin malttaneet mieltämme, tai siis, vaimo ei malttanut.

Haudan vieressä oli tiiliä ja hän päätti sunnuntai-illan ratoksi vuorata haudan. Pohjalle asetettiin rakennustyöstä ylijääneitä punaisia tiiliä ja niiden päälle tehtiin lattia ja seinät kauniin keltaisista tulitiilistä. Hautaan muodostui uunimainen rakenne. Lähes letkallinen tiiliä siihen meni. Olimme viikkoa aikaisemmin vaihtaneet saunan kiukaaseen kivet.

Vanhat kivet oli muovikorissa kiikutettu tulevan haudan reunalle, jos niille vaikka löytyisi hautausprojektissa jotakin hyödyllistä käyttöä. Jo tehonsa menettäneillä kiuaskivillä vaimo tuki haudan tiiliskiviseinien ulkoreunat, jotta rakennelma olisi tukevampi.

Eilen soitin pappilan isännälle. Tunnen hänet laajalti kaivaneena ja myös muinaushautoja tutkivana henkilönä, joten pidin häntä asiantuntijana erilaisiin hautauksiin liittyvissä jutuissa. Tervehdyssanojen jälkeen ensimmäiseksi hän harrastuneen uteliaana kysyi, että ketä sinä ole hautaamassa.

Jos kyse on rosvopaistista, uhriksi pappilan isäntä suositteli karitsaa. Sanoin, että valitettavasti satakuntalaisuuteen taipuvainen sukumme ei ole vuosisatoihin suostunut syömään lammasta, koska kylillä kiertää sellainen huhu, että lammas maistuu villalta. Itse olen lampaiden ystävä niin toverillisessa kuin kulinaarisessa mielessä, mutta hautausprojektissa joudun alistumaan sille tosiasialle, että sukumme suosii sikaa.

Sain pappilan isännältä loistavan vihjeen paistin kypsytyksen tehostamiseksi. Kun uhri on haudassa, folioon ja märkään aamulehteen käärittynä sekä tulisilla hiilillä ja sannalla peitettynä, haudan päälle kannattaa panna rautalevy ja polttaa levyn päällä nuotiota.

Tänään syntymäpäivänäni lapio iski kovaan savimaahan lähellä juhannuskokkoa. Maa on haudan kaivamiseen erinomainen ja sopivan syvyinen, tasapohjainen kuoppa syntyi isokorpilaiset työtaidot perineeltä tyttäreltä ja vävypojalta ripeästi.

Oli kunnia johtaa tehokasta työtä. Määräys haudan kaivamiseen tuli suvulta. Siskon perhe ilmoitti, että haudan on oltava valmis Samalla meitä kiellettiin tekemästä muita toimenpiteitä oma-aloitteisesti.

Lankomies Asko tulisi varhain kyseisenä aamuna johtamaan hautausta ja siihen valmistavia toimia. Siskon perhe ei ole ensi kertaa asialla. Joitain vuosia sitten he toteuttivat projektin Isossakorvessa.

En tässä vaiheessa kerro hankkeesta enempää. En nimittäin voi vielä mennä takuuseen projektin sataprosenttisesta onnistumisesta. Kysymys on vaativasta, työläästä ja aikaa vievästä toimenpiteestä, jonka toteuttamista niin monet ovat hiljaa mielessään hautoneet, mutta vain harvat saattaneet sen onnekkaaseen lopputulokseen.

Paljon enemmän on tarinoita hankkeen pieleen menosta kuin loistavasta onnistumisesta. Millaisesta projektista siis on kysymys? Lukijat voivat esittää oman teoriansa vaikka blogi-kommenttina. Palaan myöhemmin asiaan, jos minulla on jotain kerrottavaa. Joka tapauksessa Thaimaa luonnoltaan muistuttaa mainitun teoksen kuvailemaa Paratiisia ja elämänsykkeeltään synteineen menneiden aikojen Pariisia. Elääksemme, eikö vaellukseemme pidä sisältyä runsaasti monipuolisia syntejä, sellaisia, jotka tuottavat aisteille iloa?

Miksi muuten haluaisimme elää? Jos syntejä on liian vähän, ne voivat yksipuolisuudellaan tehdä elämästä kuolettavan tylsää. Kun syntejä on riittävästi, ei ihminen ehdi harjoittaa mitään niistä tuhoavassa määrin, vaikka hän lopulta paheellisena vanhuksena johonkin syntiin kuukahtaa, kuten me kaikki.

Paratiisissa kaikkien aikojen elämäntapakonsulttien hysteerisesti varoittamia syntejä oli tarjolla yllin kyllin; sitten Luoja tuli katumapäälle ja ilmoitti, että jokainen synti on hiellä ansaittava.

Rikastuakseen papit keksivät panna synnit verolle, koska huomasivat, että syntejä saattoi keksiä loputtomiin, salavuoteudesta juopotteluun, ja ihmiset sopivasti uhkailtuna maksoivat niistä mielellään sakkoa ja istahtivat häpeäpenkkiin.

Suurta julkisuutta saaneen synnin jälkeen köyhimmälläkin oli jotain mitä muistella ja hymy huulilla ylpeillä. Nykyisin synneillään ansaitsevat hyvin tuotteistettua propagandaa levittävät lääkärit, jotka perustelevat omaa ahneuttaan sillä, että syntisten hoito tulee yhteiskunnalle tolkuttoman kalliiksi, unohtaen kehaista, että onneksi nuo rahat päätyvät lähes lyhentymättä turvaan heidän yhtiöidensä veroparatiisitileille. Sitä mukaa kun ihmiset yrittävät kuuliaisina karsia syntejään, lääkärit keksivät syntien listalle moninkertaisen määrän uusia muistamatta mainita, että henkisesti ja fyysisesti terve onnellinen ihminen elää vapaana vaistoaan kuunnellen ja valintoja tehden oman geneettisen erikoislaatunsa mukaan.

Vesi on kirkasta ja lämmintä kuin kylpyammeessa ja horisontin takaa vyöryvät mahtavat aallot antavat tehokasta hierontaa.

Niihin on sekoittunut terveellistä merisuolaa. Tätä kirjoittaessani tunnen äkillisen omantunnon pistoksen, koska huomaan harjoittavani nykyisistä kuolemansynneistä vaarallisinta, istumista, joka lääkärien mukaan tappaa, vaikka voisin terveellisesti astella Pattayan rantakatua raikkaassa merituulessa viemärien löyhkässä vihreistä tupakanlehdistä käärittyä sikaria poltellen; tämä on sitä runoilijan itsetuhoista elämää; mutta mennään asiaan.

Pattayalla tapaa varsin syntistä porukkaa, muun muassa suomalaisia saappaanheittäjiä, jotka viettävät talvea elämästä nautiskellen. Eräs heistä on lukijoidemme hyvin tuntema Esa Kokkonen. Komea residenssi, jossa Esa vaimoineen asustaa, sijaitsee Tyynenmeren rannan tuntumassa. Terassilta aukeaa näkymä yli elämää kuhisevan vehreän kaupunkiparatiisin merelle. Esa yrittää viettää kaikkien ohjesääntöjen mukaista elämää. Aamuisin hän suorittaa kahden tunnin lenkin hiostavilla rantakaduilla, tekee voimisteluharjoituksia ja syö sen jälkeen vaimonsa laittaman terveellisen aamiaisen, josta ei kuituja puutu.

Sanomattakin on selvää, että hän menee illalla ajoissa nukkumaan. Tupakkaa hän ei polta, mutta ottaa olutta ja votkaa ihan Saapassissin tahtiin hyvässä seurassa. Esan suuri pahe on thaimaalainen Tom Yam keitto. Suomeen palattuaan Esa maksaa synneistään kovan hinnan. Suomi luottaa eläkeläisiinsä ja heidän loputtoman korkeaan työpanokseensa ja niissä talkoissa Esa vastaa useampaakin miestä niin kuin maaseudulla kasvaneen ja maailmalle onneaan etsimään lähteneen miehen kuuluu.

Hän saneeraa asuntoja toisessa työpaikassa ja tekee korkeatasoisia sisustuksia toisessa. Lisäksi hän huolehtii Kansainvälisen saappaanheittoliitto IBTAn taloudesta ja hoitaa liiton yhteistyösuhteita moneen maahan.

Tulevaisuus näyttää siltä, että liitto tarvitsee hänen palveluaan entistä kipeämmin, sillä jonkun on tehtävä liitossa töitä. Esan naapurina asuu Kekkosen näköinen mies. Hän on syntyisin Pielavedeltä, Lepikon torpan lähistöltä. Kiistämme Veljen eokon liikkeelle laskeman huhun, jonka mukaan Urho Kekkonen eläisi Thaimaassa nimensä muuttaneena, koska hän lavasti dementiansa ja kuolemansa, kun hän ei ikämiehenä halunnut johtaa niin suurta maata kuin Suomi ja Neuvostoliitto yhdessä, vaikka naapurin johtajat sellaista hänelle ehdottivat.

Jotain samaa Esan naapurissa ja Kekkosessa on, mikä viittaa yhteiseen pielaveteläiseen geeniperimään. Katsokaa miehen terävää, älyllistä katsetta ja hänen komeaa kekkoslaista nenäänsä. Samaa ilmiötä esiintyi omalla kotiseudullani. Isoisäni Matti oli tunnettu naistenmies, hauskanpitäjä ja humorististen tarinoiden kertoja.

Jos en paljoa häneltä perinyt, niin on minulla Matin nenä. Samanlainen nenä on lähiseudulla monella muullakin. He ovat usein keskivartaloltaan melko täyteläisiä ja yllättävän moni ansaitsee elantonsa tarinoita kertomalla. Yhdennäköisyydestä seudullamme liikkui aikanaan erityyppisiä huhuja, mutta mitään geneettistä yhteyttä isokorpilaisten nenien välillä ei pystytty todistamaan.

Kekkosen näköisen miehen, Osmon, maailmaa kiertävät saappaanheittäjät tuntevat innokkaana saapasmatkaajana. Hän on sen rakennusfirman omistaja, jossa Esakin muilta kiireiltä ehtiessään tekee töitä. Hän on myös, paljastettakoon se tässä, saappaanheiton salainen tukija, joka ei halua tehdä siitä isompaa numeroa. Osmo on viettänyt Pattayalla Jongtien tienoilla 35 talvea peräkkäin. Osmon vaimo Mila, kansainvälisesti palkittu venäjänkielinen runoilijatar, ja Esan saapasmatkoilta tuttu vaimo Raili.

Osmossa ja Kekkosessa on ainakin yksi yhteinen luonteenpiirre, sinnikkyys. Yli 70 ikävuodestaan piittaamatta Osmo ei ole harkinnut jäädä eläkkeelle. Isoisäni Matti kuoli työnsä ääreen. Lääkäreitä hän sukumme kaikkien miesten tavoin kammosi. Kun sitten yksi mouhijärveläinen lääkäri, johon Matti hieman luotti, sai Matille kerrotuksi, että hän sairastaa keuhkosyöpää, joka tappaa pian, Matti lähti prahtin ajoon, kuten talvella joka aamu.

Hänellä oli tuottoisa urakka. Monen entisen punavangin tavoin Matti arvosti varakkaan miehen mainetta. Parin — kolmen viikon päästä, eräänä aamuna tammikuussa, hän ei enää hengittänyt. Metsästä kuusen alta löytyi Matin salainen voimanlähde, joka auttoi häntä tekemään raskasta metsätyötä viimeiseen hengenvetoon saakka.

Se oli iso pontikkakanisteri. Aamulla heräsimme tuulen lempeästi kahisuttaessa palmupuita, kun ovelle koputettiin. Istuimme terassille drinkille palmujen alle. Siitä ei ole montaa kymmentä metriä uima-altaalle. Hetken päästä siirryimme baariin. Esaa en ole nähnyt viimeaikoina, vaikka olemme yhdessä hoitaneet saappaanheittoasioita neljännesvuosisadan.

Välillä Esa aikoi hellittää ja vetäytyä eläkeläiseksi. Saappaanheiton myrskyisät tapahtumat virkistivät kuitenkin hänen mielensä. Tunnen tuon luonteen piirteen, koska se on itsellänikin. Me tunnemme täysillä elävämme siellä missä tapahtuu ja panokset ovat kovat.

Epäilen, että säpinän alku saattoi pelastaa Esan hengen, sillä eläkkeellä on moni kuollut tyyneen tylsyyteen. Voisi luulla, että missä saapassotien kaksi arpista veteraania kohtaa, siellä muistellaan menneitä.

Kovissa paikoissa on oltu, mutta hauskaakin on ollut ja niin edelleen. Niistä muistoista voisi kirjoittaa pitkän tarinan. On kierretty maailmaa, seisottu podiumeilla urheilusankareina, hurmattu naisia, viihdytetty tv-yleisöjä, lobattu ministeriöitä, syöty mereneläviä saapastentehtaiden vieraina, tutustuttu outoihin kulttuureihin ja käyty lukemattomia saapassotia, joita silloin tällöin puhkeaa.

Puukot ovat heiluneet ja revolverit paukkuneet. Tai ainakin niin kerrotaan. Jostakin syystä meillä ei vieläkään ollut aikaa muistella menneitä, koska lähiajan haasteet saivat meidät liekkeihin. Suunnittelimme tulevia mielenkiintoisia neuvotteluita, jännittäviä strategisia siirtoja ja pohdimme lupaavia mahdollisuuksia saapasrintamalla, sekä maailmalla että kotimaassa.

Päätimme kuitenkin hieman rentoutua ja sovimme, että lähdemme lähipäivinä Tyynellemerelle kalastamaan. Otamme kavereita mukaan ja tietysti olutta; annamme veneen henkilöstön opastaa, miten Thaimaassa syötti pannaan koukkuun; laskemme koukun lähelle meren pohjaa; hieman kalastelemme.

Saaliin kanssa karautamme saaren valkohiekkaiselle rannalle ja annamme mukana olevien kokkien valmistaa kala-aterian. Kaksisataakiloisten tukkien nostelu polveen asti ulottuvassa lumihangessa ei ehkä ole kaupunkilaispoikien hommaa. Meillä maalla se oli normaalia. Kaakkimaassa jätkäksi opiskelu aloitettiin varhain.

Kaksivuotiaana pantiin käteen puukko. Kolmivuotiaana opeteltiin  rivoja lauluja. Neljävuotiaana kassaroitiin vesakkoa ja  kuorittiin massapuita. Seitsemänvuotiaana harjoiteltiin tappelemaan yksi mies kylää vastaan. Kahdeksanvuotiaana leimattiin puita ja istutettiin metsää. Yhdeksänvuotiaana kerrottiin niin roiseja tarinoita, että ahdasmielisimmät hermostuivat. Nuori jätkä sai metsäseudulla elää herkkyyskausiensa mukaista elämää. Jos jotain jäi suomalaisille jätkäajasta plakkariin, niin monelle jumalattoman horjumaton itsetunto.

Lähdin maailmalle varhain ja koulutukseni jäi hieman kesken. Kaatoraudalla osasin kaataa puun kolmen sentin tarkkuudella paikkaan, johon tähtäsimme. Moottorisahaa en kuitenkaan oppinut käyttämään. Isäni Esko oli siinä mestari. Toukokuussa isäni lähti taivaallisille metsätyömaille niinkuin sukumme tukkijätkät ja korvenraivaajat niin monessa sukupolvessa vuorollaan.

Kaadoin isälleni muistopuun, ison kuusen. Itse asiassa niitä muistopuita tuli kaadettua kymmenkunta. Puut rysähtelivät tähdättyyn paikkaan kolmen sentin tarkkuudella. Pilkoin ne polttopuiksi ja vaimo vei oksat kokkoon. Juhannuskokkoa porukalle polttaessamme ajattelin ääneen sanomatta, että siinä roihuaa Isonkorven Eskon muistokokko. Juhannuksen jälkeen jatkoin puiden kaatelua.

Sahailin itsekseni ja joskus vaimo tuli kaatorautamieheksi. Polttopuita ei ole koskaan liikaa. Moottorisahamiehenä olen yhä isäni oppipoika. Kierojen puiden ja konkeloiden kohdalla monesti mietin, miten Esko tämän kaataisi. Joskus lipsahtaa ja välillä vene ja välillä silta hajoavat, mutta jätkän rautainen itsetunto kestää sen.

. Kansalla oli omat muistimetodinsa aikana, jolloin nettikalenteria ei tunnettu. Ja onhan niitä muitakin tapoja tappaa ittensä. Separaattorivoi oli toista maata. Aivan sekaisin, aurinkolasit päässä ja suu auki ilman hampaita. Poliisin nimissä tapahtuvaa tietojenkalastelua on levitetty tekstiviestien avulla. Hauta kaivetaan mittojen mukaan. Ei hätää kunhan pidät matalaa profiilia.

Tietokonehuolto gay kouvola penis hieronta

Kaupunki- ja paikallislehdet · Päivän sää – pinkabsinthe.eu · Satakunnan Kansa – Satakunnan & Porin uutiset · Talouselämä – Talousuutiset, taustat ja seuraukset . Org satakunnan kansa mobiili seksi videot seksikauppoja vaimo seuraa jyväskylä treffit seksiä turussa seksi kotivideo suomiporno gina seksi naiset homo chatti. Ne seksitreffit shemale tampere thai hieronta yli polven saappaat omakuva. heinäkuu Digilehti digilehti mobiili Satakunnan Kansa 1 i mobiili. satakunnan kansa mobiili naiset alaston suoni best anime yli polven saappaat mature escorts seksiseuraa vaimo nai vierasta homo deitti ilmaista puhelin forssa.

Sex shemale seksiä gay tallinnassa