Isot mustat homo meis ihana kalu

Isot mustat aisat uppoaa vaaleisiin naisiin. Aikoinaan Kalle-lehdessä oli videoarvostelu ja kuvia filmistä Black Justice. Siinä mustat vangit riehaantuivat ja alistivat valkoiset vanginvartijat. Se filmi olisi kiva saada DVD: Samoin olisi mukava olla siinä yksi vartijoista. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Olen itse fantasioinut vuosia sillä kuinka iso musta kyrpä köyrii nuorta vaaleaa posliini pillua takaapäin ja itse pääsen nuolemaan samalla noita orhiin palleja ja puolivetelän kullin muljahtaessa vitusta ulos ottaisin sen suuhuni, nuolisin ja imisin hetken ja ohjaisin jälleen nussimaan märkää vitun reikää.

Musta iso kulli vaimoni posliini pillussa Tai voishan niitä mustia olla vaikka enemmänkin , paremmat pidot mitä enemmän väkeä: Mahtava olisi nähdä sellainen vaimon pillussa tai vaikka useampi perä jälkeen. Tuntui omassa perseessä vielä mahtavammalta. Tykkään tytöistä mutta kun musta mies halus mun peppuu isolla kyrvällä olen saanut fetissin ja halun useinkin vaikka kahta, Tuntuu ISOLLE kun saa niin että tuntuu, tuntuu olla välillä hyväksikäytettynä" naitavana isolla munalla.

Minkäs tekee kun halut vie kokeilemaan kaikkea. Mutta saattaisi kyllä imeä lastit sellaisesta. Voi että kunnon höyläys perseessä tekeekin hyvää.

Ensin pikkasen vihlasee, sitten jonkin aikaa epämiellyttävään täyteläisyyden tunnetta ja sitten aukeaa onni ja ihanuus. Kyllä siinä itseltäkin spermat lentävät, vaikka kukaan ei kulliin koskisikaan. Tavallista valkoista muutaman kerran.

Ihan mukavalta on sekin tuntunut. Kaipa olen pikkasen bi-henkinen hetero. Tumman miehen mikä tykkäs nuoremmista valkoisista pojista.

En arvannut että oli iso kyrpä vanhaksi mieheksi. Sillä seiso jatkuvasti kun innostu mun pyllystä, sen paksu ja pitkä kyrpä tuntu kunnolla kun ei meinannut lopettaa. Olin nuorena kesäduunissa missä oli tummia mehiä töissä. Suihkuun tuli musta mies jolla oli iso kulli, huomas kun katsoin sitä ja heilutteli sitä kunnolla. Kutsu kylään ja tarjos juomaa, Otti houst pois ja esitteli mustaa kaluansa, kyllä siinä rupes itselläkin seisoo. Sitten sain isoa kullia vaikka ennen ollut miehen kanssa, Aluksi hävetti mutta kun sain kokonaan tuntu mielettömältä pyllyssä.

Sit oon ollut toistenkin tuupattavana tummille miehille kun haluu nuorta valkoista hoidella. Ken on kerran Niilin vettä maistanut, ei hänelle enää muu vesi maistu. Tähän sanoisin, että ken on mustaa kyrpää saanut pakaroidensa väliin, kaipaa sitä alati. Kun sais eka kerran. Olin kesätöissä poikana mustan miehen firmassa, ehdotteli että tulin sen kanssa saunaan pesemään sen selän ja muutakin.

Jäi sellainen fetissi mitä tekisi saunassa, suostuin lopuksi ja jouduin pesemään sen ison munankin kun sillä seiso kunnolla.

Sitten halus pyllyä että tuntu. Kun ei ollut töissä muita halus välillä minta kertaa päivässä sen työhuneessa. Kerran sen siivoja yllätti kun olin housut nilkoissa sen työpöytää vasten naitavana. Kyseli jälkeenpäin niltä tuntu musta kulli, tarjoitu naitavaksi jos halun naista. Kävin sen luona vaikka olikin varmaan melkein kuuskymppinen eukko mutta sitäkin halukkaampi kun sai nuorta. Mahtavaa, kesken päivän saa mustaa parrua.

Ei tartte välttämättä olla ees musta. Kuitenkin ohuempi ku mulla itellä Ympärysmittaa tollaset 16 senttiä on liikaa. Passeli ois ympärysmittaa tollaset 10 senttiä eli kolmisen senttiä paksu. Menee just mukavasti anukseen, reikä pysyy sopivanan kireenä koko panon ajan.

Pääasia, et on kyllin pitkä eli liikkuu eestaas sellaset kymmenen senttiä ainaski ja pää kutittelee kivasti eturauhasta. Kyllä kelpais siinä kuin pillukin. Hitto kun himot heräs tällaisella heterollakin heti noista mustamuna jutuista,taidanpa minäkin olla munan puutteessa Luonnon oikut vauhdissa taas. Koskaan en katso valkoisia miehiä, mutta videot jossa musta kulli, niistä pidän: Otin tänään suihin afrikkalaiselta: Olen käynyt mustan miehen hierottavana ja kuinka ollakaan, pian huomasi imeväni tämän mustan hierojan munaa.

Kuvittelin, että olin vaimoni asemassa imemässä tätä mustaa munaa ja miltä se hänestä tuntuisi. Tämä musta kyrpä ei ollut erityisen suuri eikä kova, mikä oli pieni pettymys. On vain ajan kysymys, kun vien vaimoni jollekin isokyrpäiselle mustalle miehelle nussittavaksi. Sen fantasian kanssa elän ja saan tyydytyksen. Itse olen homo-mies ja itseäkin kiihottaa musta kyrpä paljon enemmän. Enemmän häpeäni liittyy siihen, etten voi itse kontrolloida sitä, mitä viestin. Vetelän ranteeni ja paikallisnuottini perusteella olen ikuisesti maalta muuttanut homo, ja sen lisäksi tulevat kaikki merkityskimpun lukuisat määreet, päällimmäisinä heikko ja huono.

Myös Tom of Finland eli Touko Laaksonen on aikanaan tehnyt tämänsuuntaisen havainnon homomiehen häpeällisestä osasta. Laaksosen miehet ovat täydellisiä, he hymyilevät ja panevat ilman häpeän häivääkään, mutta kuvat eivät sittenkään ole yksiselitteisen onnellisia. Laaksosen maailma on saavuttamattomuudessaan lopulta jopa lohduton utopia, joka perustuu inhoon heikkoutta kohtaan.

Päähän potkitut, hoikat, tyttömäiset pojat eivät kuulu Tom of Finlandin maailmaan, mutta juuri sellaisen pojan silmin Laaksonen miehiään katsoo. Se on kateellinen, voittamattomia ja voimakkaita miehiä ihailevan, mieheydestä osattoman katse. Minua Tom of Finland muistuttaa siitä, mikä minä olen ja mitä en koskaan voi olla.

Kuvat eivät enää vuosiin ole vapauttaneet tai kiihottaneet. Ne korostavat isokullisen alfamiehen kuningasasemaa, jota näivettynyt ypsilonmies saa vain etäältä katsella. Siksi menin aivan tolaltani, kun lapsiperheet alkoivat kääriytyä Facebookissa suvaitsevaisuusmielessä Finlaysonin Tom-lakanoihin. Jossakin merkillisessä prosessissa Tom of Finlandin piirtämä unelmamies Kake oli muuttunut Muumipeikoksi. Hänet painettiin patalappuun, sävellettiin musikaaliksi ja hänen munansa lupsautettiin piiloon kuin Muumipapan piippu takavuosina.

Aluksi niitä puuhattiin jopa kaksin kappalein. Toinen oli pienen indie-porukan joukkorahoitusprojekti. Heiltä tuli ulos pieni teaseri, joka oli sympaattinen ja hauska. Samaan aikaan Tom of Finlandista alettiin järjestää myös isompaa, kansainvälistä tuotantoa, ja hetkessä oli selvää, kumpi toteutuisi. Dome Karukoski kiinnitettiin monumenttielokuvan ohjaajaksi, ja mukaan lähti myös Tom of Finland Foundation, joka vaalii Laaksosen perintöä.

Haastatteluissa Karukoski painotti, että hän oli kieltäytynyt ulkomaisista töistä vain voidakseen ohjata tämän elokuvan. Ura-liikkeenä valinta tuntuikin oikealta: Tom of Finlandin taide on kansainvälisesti tunnettua, ja Karukoski tiesi, että valintaa pidettäisiin rohkeana.

Sillä paljon rohkeampaa kuin olla esimerkiksi homo on olla hetero, joka alentaa itsensä homoksi. Karukoskea ei silti voi syyttää laskelmoinnista. Vaatii aitoa rohkeutta tuoda reippaan anaali-ilottelun mestari valkokankaalle sellaisessa maassa, jossa kolme katsotuinta elokuvaa vuonna olivat lastenelokuvia.

Vastassa ovat ainakin Päivi ja Niilo Räsäsen heimon oikeaoppinen seksielämä ja rotkon toisella laidalla kynsiään teroittelevat kaltaiseni kyyt, joilla on paljon sanottavaa queer-aiheiden käsittelystä fiktiossa.

Vähemmistöistä kertoviin teoksiin liittyy nimittäin myös kysymyksiä kulttuurisesta omimisesta: Samalla Karukosken pitäisi edetä urallaan ja mielellään suoraan Los Angelesiin. Suomijengi vaanii maakuntaviirit ojossa. Lisäksi Karukoskella on takuulla vielä omat poikaporukkansa, joille täytyy vakuuttaa, ettei kakkoseen ottaminen ole alkanut kiinnostaa temaattisista valinnoista huolimatta. Sorron, väkivallan ja salailun alta nouseminen kansainväliseen suosioon ja vapauteen on keskeistä Tom of Finlandin henkilökultissa.

Minä en tiedä syrjinnästä mitään. Olen fantastisen menestynyt valkoihoinen, cis-sukupuolinen homomies. Minun on vaikea muistaa sitä, ettei aina ole ollut näin helppoa. Että oikeuksieni puolesta on taisteltu. Minua ei ole koskaan hakattu. En ole koskaan seurustellut, vain lumpustellut, ja vieläpä iloisesti ympäri maailmaa.

Siksi en ole koskaan pystynyt samastumaan niihin sentimentaalisiin tarinoihin, joissa kaksi miestä kyllä muuten rakastaisivat toisiaan mutta eivät saa, koska yhteiskunta ei ole valmis ja sota pauhaa ja uskontokin on. Häpeän tunnen, sortoa en.

Mutta eihän kysymys ole tietenkään minusta. Kysymys on kaikista niistä, jotka eivät ole näin etuoikeutetussa asemassa.

Kysymys on alistamisen historiasta ja sen tuntemisesta. Niistä homoperheistä, joissa vanhemmat eivät saa samoja oikeuksia kuin muut. Siksi kai on tärkeää tehdä elokuvia ja musikaaleja heikoista ja päähänpotkituista yksilöistä, joita hakataan ja rangaistaan sen tähden, keitä he ovat. Mutta kenelle niitä oikein tehdään?

Ei ainakaan niille, jotka hakkaavat. Turun kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaalin yleisössä oli viehättävä kokoelma kulttuuriväkeä ja queer-ihmisiä. Vieressäni olevien rouvien teatterikerho käsitteli kokoontumisiin liittyviä leipomispaineita. Mikä leivos me oteta?

Mustat, kiiltävät Tom of Finland -leivokset maksoivat seitsemän euroa kappale. Kaikki kävivät iloisen suvaitsevaisuuden hengessä ottamassa kuvia itsestään ja nahkahomopahvikuvasta. Minua nauratti ja hirvitti oma konservatiivisuuteni. Finlaysonin lakanoista lähtien Tom of Finlandin hilpeä tuotteistaminen on tuntunut yhtä kiusalliselta kuin ajatus siitä, että Walt Disney olisi nielaissut AIDS: Takanani katsomossa istui tapahtumaan nähden merkillinen lauma sählynpelaajan oloisia kölvejä, jotka olivat kannustamassa näyttelijäystäväänsä.

Heidän raivokkaat, urheilulliset suosionosoituksensa liikuttivat. Mutta kun aplodit päättyivät, yksi pojista sanoi: Mä oon odottanu tätä hetkee koko päivän. En osaa kuvitella montaa niin tukalaa paikkaa heteromiehelle kuin homomusikaalin katsomo, jossa transvestiitit rouvineen iloitsevat vapaudestaan. Voisi kuitenkin ajatella, että juuri homokysymyksistä kiusaantuvat heteromiehet ovat se ryhmä, joihin homofiktio koettaa suvaitsevaisuussanomallaan vedota. Miten musikaali vaikutti poikiin?

Vähensikö se esimerkiksi homottelua sählytreenien tiimellyksessä? Tuntuiko miesten välinen anaaliseksi heistä nyt helpommin hyväksyttävältä ilmiöltä, kun suoleen laskemisesta oli riimitelty kepeästi muovilavasteissa?

Tapasin musikaalin näyttelijöitä ja kysyin heiltä, kenelle esitystä myytiin. Yksi heistä sanoi, että penkit täyttyvät keski-iän ylittäneistä naisista, jotka toki täyttävät teatterit muutenkin mutta ovat nyt aivan erityisen innoissaan. Hän arveli, että naisiin vetoaa miesvartalon railakas esineellistäminen ja humaani sanoma.

Homofiktiosta innostuvat usein ihmiset, joilla on jo valmiiksi hyvin avoin suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin. Se asettuu homouden normalisoinnin kulttuuriseen kaanoniin, johon kuuluvat Tahdon-kampanjat ja Marimekkoon pukeutuneet sateenkaariperheet.

Samoin Elsa Saision vakuuttelut siitä, että hän on äitinsä Pirkko Saision seksuaalisuudesta huolimatta aivan normaali hetero sekä Jani Toivolan lannistumaton hymy metsäläisten pilkanteon edessä. Mutta mitä homofiktio edes on? Kuinka paljon homoutta teoksessa täytyy olla, että se alkaa edustaa vähemmistöä? Riittääkö pusu vai tarvitaanko kunnon jyystöä? Onko Tommi Kinnusen Neljäntienristeys homoromaani siksi, että siinä on yksi kaappitapaus? Kulttuuriin lyötävä homo-etuliite on ainakin minulle jo valmiiksi vastenmielinen.

Siihen sisältyy usein epämääräinen kokoelma miehiä korkokengissä, diskomusiikkia ja muita tuhnuisia kliseitä. Ikään kuin munan mukana elämäänsä olisi pakko hyväksyä myös Madonna ja hihattomat paidat.

Toinen sietämätön piirre on se, että tulee liitetyksi vain seksuaalisuutensa takia ihmisiin ja asioihin, joihin ei liity mitenkään. Jo kauan ennen kuin Karukoski oli aloittanut edes koekuvauksia, minulta oli kysytty sata kertaa, olenko mukana elokuvassa.

Aivan kuin saisin seksuaalisuuteni ansiosta jonkin rannekkeen, jolla pääsen kaikkiin homohommiin tuosta vain. Kollegat joko olettivat, että olen tietenkin mukana tai ainakin hirvittävän innoissani ja kiitollinen siitä, että vihdoin suomalaisen teatterin kentällä on jotain tarjottavaa juuri minulle.

Jos asian kääntää toisinpäin, se tarkoittaisi sitä, että juoksisin posket punaisena kysymään Kari Ketoselta, että oletko käynyt katsomassa sen Kuka pelkää Virginia Woolfia, kun siinä on niitä heteroita ja sinähän pidät pillusta.

Saisiota ja Karukoskea ei välttämättä yhdistä kovin moni asia, mutta varmasti ainakin tämä: Kumpikaan ei tiedä, miten kaunis nuolaisuetäisyydeltä tarkasteltuna on se miehen kohta, jossa reisi muuttuu vatsaksi. Ei heidän tarvitse sitä tietääkään, mutta se näkyy heidän katseessaan. Teoksen ansio ja heikkous oli se, että siinä homous oli ensisijaisesti yhteiskunnallinen ominaisuus. Siitä oli siivottu kaikki rakkaus, herkkyys ja intohimo, yhtä ainoaa naishomoa ei esitelty. Homostelu, kiima ja feminiininen miesvartalo olivat koomisia elementtejä.

Yleisö ulvoi naurusta, kun Kansallisteatterin heteromiehet kompastelivat pienten joutsenten tanssissa. Mietin, että esitys on niin syvällä suomalaisen teatterin patriarkaalisen miesmaskuliinisuuden kultissa, että se pikemminkin vain tukee toiseuttamista kuin purkaa sitä. Dome Karukoski ei puolestaan tehnytkään homoelokuvaa. Tom of Finland on henkilökuva, jonka päähenkilölle homous on vaikea olosuhde.

Karukoski on aiemminkin keskittynyt elokuvissaan vaikeisiin olosuhteisiin. Leijonasydämessä uusnatsi rakastuu naiseen, jolla on tummaihoinen lapsi. Kielletty hedelmä -elokuvassa vaikea olosuhde on lestadiolaisyhteisö.

Ne ovat eräänlaisia teemapuistoelokuvia, joissa olosuhde läpäisee koko elokuvan estetiikan: Katsoja kyyditään ammattimaisesti mietittyjen käänteiden kautta halki kokonaisuuden kuin vuoristoradassa ikään. Kun kuulin Karukosken tarttuneen Tom of Finlandiin, pelkäsin, että homoista tulee seuraava teemapuisto. Tom-elokuvassa homot laahustavatkin aneemisina piiloihinsa virkavallan väkivaltaa pakoon ja hymyilevät siellä haikeina toisilleen. Väärälle miehelle flirttailevaa Touko Laaksosta vedetään vessassa turpaan.

Muotoilen muistikirjaani, että elokuva on kenties suunnattu sellaiselle katsojalle, joka tykkää silloin tällöin vähän potkia kevyesti homoja mutta on valmis luopumaan harrastuksestaan, mikäli saa tarpeeksi hyvät perustelut.

Tämän kylän homopoika -nimellä hlbtq-aiheista bloggaava Eino Nurmisto kaipaa arviossaan elokuvaan väkivallan tilalle samaa iloa, jota on Tom of Finlandin piirustuksissa:. Ratkaisun taustalla lienee tarve pyytää symbolisesti historiaa anteeksi tuomalla omat virheet esiin.

Se on ajatuksena reilu, mutta käytännön toteutuksesta jää tunne, että heteroväestö tunnustaa virheensä ja antaa itselleen anteeksi huonon käytöksensä. Hakattiinpa Tom of Finlandissa homoja sitten tarpeeksi tai ei, Dome Karukoski on onnistunut tekemään kauniin suurmieselokuvan, joka on tarpeeksi tuhma nostattaakseen pari kulmakarvaa mutta riittävän kiltti ollakseen nostattamatta yhtään erektiota. Munat pysyvät piilossa ja flirtti on kevyttä kuin kahvimainoksessa. Se on arkkityyppinen sankarin matka synkkien luolien kautta valoon.

Pekka Strang on täydellinen Touko Laaksonen.

Sexiseuraa gay free hentai video

Erottele useat käyttäjänimet pilkulla. Samalla Karukosken pitäisi edetä urallaan ja mielellään suoraan Los Angelesiin. Miksi sperman roiskiminen naisen päälle kiihottaa. Oletko varma, että haluat jatkaa? Seuranhakuilmoituksissa sanotaan usein suoraan: Suomijengi vaanii maakuntaviirit ojossa. Otin tänään suihin afrikkalaiselta: Hitto kun himot heräs tällaisella heterollakin heti noista mustamuna jutuista,taidanpa minäkin olla munan puutteessa Tosimies on lihaksikas, maskuliininen ja niin lähellä heteroa kuin mahdollista. Tasa-arvoinen avioliittolakikin toteutuu vihdoin. Munat pysyvät piilossa ja flirtti on kevyttä kuin kahvimainoksessa. Oliko keskustelusta sinulle hyötyä?

Isot mustat homo meis ihana kalu